tiistai 17. kesäkuuta 2014

Metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelma valmistui



Pitkään valmisteltu metsäkanalintujen hoitosuunnitelma on nyt saatu valmiiksi. Valmistelun aikana käytiin nykyinen metsäkanalintutietämys perusteellisesti läpi. Metsäkanalintuja on tutkittu viime vuosikymmeninä kohtuullisen paljon. Se antaa tukevan pohjan hoitosuunnitelman toimenpiteille. Nämä kootut tulokset lähetimme lausuntokierrokselle peräti 167-sivuisena luonnoksena, josta pelkästään kirjallisuusluettelon pituus oli 35 sivua.

Lausuntokierrokselta saimme palautetta, että luonnoksessa oli totisesti paljon läpikotaisin perusteltua asiaa, mutta kokonaisuus alkoi olla niin laaja ja seikkaperäinen, että olennaisten toimenpiteiden omaksuminen vaikeutuu. Koska hoitosuunnitelma nojaa vahvasti metsänomistajien ja metsäammattilaisten vapaaehtoisuuteen ja tiedon levittämiseen, täytyy tieto saada helposti hahmottuvaan muotoon, jotta saisimme toivottuja tuloksia aikaan. Niinpä päätimme tiivistää hoitosuunnitelmaa ja julkaista lopulta taustaosasta vain tiivistetyn yhteenvedon. Pääosan hoitosuunnitelmasta muodostavat siis itse toimenpiteet. Mutta biologinen perusta ei ole kadonnut mihinkään. Nyt julkaistu hoitosuunnitelma ei vain enää yritä koota yksiin kansiin kaikkea metsäkanalintutietoutta, vaan muodostaa sen perustalta vahvan toimenpidepaketin, jolla kanalintukannat säilytetään elinvoimaisina myös tulevaisuudessa.

Tämän pitkän prosessin kuluessa olemme saaneet myös huomata, että tilanteet ja tietopohjamme ovat jo osittain muuttuneet siitä tilanteesta, kun viisi vuotta sitten työhön ryhdyttiin. Maali liikkuu, kuten politiikassa joskus on sanottu. Viime vuonna kävimme läpi kaikkien lintujen kantojen kehityksen EU:n lintudirektiivin raportoinnin yhteydessä. Lyhyen aikavälin kannan kehitystrendit raportoitiin vuosilta 2001-2012. Teerellä trendi on kasvava ja kasvu on peräti 53-70 prosenttia. Metsokanta on myös kasvanut 19-35 prosenttia. Myös pyyllä näkyy hienoista kasvua 3-15 prosenttia. Sen sijaan riekkokannalla menee heikosti, kanta on vähentynyt 48-63 prosenttia. Lapissa riekkokanta on edelleen ennallaan, mutta väheneminen on ollut sitäkin suurempaa etelämpänä. Kiirunat taas elävät pohjoisen tunturien lakialueilla kaukana kaikesta, laskentojen ulottumattomissa, joten niiden kehityksestä ei ole tarkkaa tietoa.




Riistakolmiolaskentojen määrät ovat kääntyneet ilahduttavasti nousuun, kun päätökset metsästysajoista tehdään nykyään tuoreiden tietojen perusteella. Nyt 2000-luvulla teerikanta on kehittynyt erityisen suotuisasti, sillä kannan kehitystrendi osoittaa yli 50 prosentin kasvua. Näyttää selvältä, että nykyinen metsästyspaine ei ole ollut kannan kasvua rajoittava tekijä. Näin ollen teeren metsästystä voitaisiin hyvinä lintuvuosina lisätä sallimalla tiheimpien kantojen alueilla urosteeren metsästysjakso myös tammikuussa. Tästä olemme lähettäneet asetusesityksen nyt lausunnolle. Näin nopeasti runsastuvien kantojen tarjoamia metsästysmahdollisuuksia pystyttäisiin hyödyntämään. Huonoina vuosina talvimetsästystä ei tietenkään sallittaisi, vaan se kiellettäisiin ministeriön asetuksella. Kattavalla riistakolmiolaskentojen tiedolla pystytään varmistamaan metsästyksen kestävyys. Tosin joillakin alueilla on tarvetta edelleen lisätä laskentoja.

Pitkä projekti on ilahduttavasti saanut joukot liikkeelle jo ennen loppusinettiä. Riistakeskus ja Tapio ovat valmistelleet uudet riistapainotteiset metsänhoitosuositukset, linkki: http://tapio.fi/files/tapio/verkkojulkaisut/Riista_mhs_raportti.pdf Riekkokannan elvyttämisen kannalta metsälaki muuttui juuri parahiksi vuoden vaihteessa. Metsälain muutoksessa suometsien ennallistamista helpotettiin luopumalla metsälaissa säädetystä uudistamisvelvoitteesta puuntuotannollisesti vähätuottoisilta ojitetuilta soilta. Muutos edistää puunkorjuuta ojitetuilta kitu- ja joutomaiden soilta, jolloin alkuperäinen suoluonto palautuu kohteille ajan kanssa. Muutoksesta seuraa siten ojitetun pinta-alan väheneminen ja muun muassa riekoille sopivien elinympäristöjen lisääntyminen. Kokemukset riekkosoiden ennallistamisesta valtion talousmetsissä ovat rohkaisevia, sillä ennallistetuille suokuvioille on syntynyt uusia riekkoreviirejä.

Ylitarkastaja Janne Pitkänen

2 kommenttia:

  1. Syyssoitimelta ammuskelu pittää ensin kieltää, ennen kuin lisätään metsästysaikaa talvelle. T: pystykorva

    VastaaPoista
  2. Ja sitten se pitää tehdä että jos tammikuussa saa teertä metästää niin kaikki metsäauto tiet
    tukkoon ja mihet suksilla maastoon.Ei autoilla ja kelkoilla!!!!

    VastaaPoista